Uidaanko jo syvissä vesissä?

01.07.2021

ITS:n edustusjoukkue kävi eilen keskiviikkona vieraspelireissulla Oulussa, jossa vastaan asettui nyt hieman tutumpia kasvoja sieltä vuosikymmenten takaa. 

Harmiksi oululaisetkin taisivat tuntea vastustajiensa lyönnit ja mahdolliset heikot kohdat, sillä tarjolla olleet neljä pistettä jäivät kaikki sinne Pohjois-Pohjanmaalle.

Suide ja Make hävisivät molemmat omat pelinsä numeroiden perusteella melko jossittelemattomasti, kakkosena pelannut Suide 6-0, 6-4 ja kolmospelaaja Make 6-1, 6-0. Suide nousi toisessa erässä vielä tilanteesta 5–1, mutta ilmeisesti ottelurutiinin puute koitui kohtaloksi. Makella sen sijaan painoi vielä hieman rankka Vuokatin juhannustennis -viikonloppu, josta hän saalisti hienosti hopeaa MC 2p -sarjassa. 
Ykköspelaajamme Okko taasen koetti jälleen kannatella joukkuettaan viemällä oman ottelunsa aina kolmanteen erään asti, mutta taipui super tie-breakinä pelatussa ratkaisevassa erässä luvuin 10-5. Ensimmäinen erä meni tiukasti 7–6 vastustajalle, ja toisen Okko vei suvereenisti 6-1. Lähellä oli kesän avauspiste, mutta Okon osalta vaikea, tuulinen merenrantasää vei kuitenkin parhaimmat lyönnit mennessään.
Joukkueenjohtaja Suide oli vähä- mutta suorasanainen kysyttäessä ottelunjälkeisiä kommentteja:
"Pelattiin hyvin, mutta huono tuuri. Ja tuuli." 
Syvissä vesissä ei kuulemma vielä kuitenkaan uida. 
Lopuksi pelattu neluri ei enää pelastanut tilannetta, varsinkaan kun se päättyi vastustajien eduksi 6-0, 6–3. Konkaripari Suide ja Make ei pystynyt Oulun tuulisissa olosuhteissa  parhaimpaansa, eikä kotimatkalla varsinaisesti juhlittu. 
ITS:n kakkosdivarikauden alku ei varsinaisesti ole ollut mikään unelmastartti, mutta ainakin yhdessä asiassa joukkueemme on tällä hetkellä muita lohkon porukoita selkeästi etevämpi: meillä on jo 2/5 otteluista pelattu! Vielä kolme joukkuetta siis kohtaamatta, joten mahdollisuudet on vielä vaikka mihin! Peliä, ITS!


Vielä tulokset:

Jouni Ruokonen - Okko Kiiskilä 7–6, 1–6, 10–5

Kimmo Ukonsaari - Ari Suikkanen 6–0, 6–4

Kimmo Alaniska - Markku Järveläinen 6–1, 6–0

Alaniska/Lauri Antila - Suikkanen/Järveläinen 6–0, 6–3