Iisalmen kansalliset 2020

20.07.2020

Lähes 80 ottelua pelattiin jälleen aurinkoisessa säässä Luuniemen tenniskentillä.

Perinteisesti heinäkuun viimeistä edellisenä viikonloppuna pelattavat kansalliset tenniskilpailut tarjosivat tänäkin vuonna jännitettävää joka päivälle. Perjantaina kisat alkoivat aamulla nelureilla ja jatkuivat illalla MB-, MC-, MD- ja M55-sarjojen peleillä hämärän tuloon asti. Lauantaina pelejä riitti kellon ympäri, kun loputkin sarjat saatiin käyntiin ja osa jopa päätökseen asti: illan aikana palkittiin Mixtin voittajat Antti Sarvela ja Petra Roth, jotka päihittivät ratkaisevassa lohkon pelissään rovaniemeläisparin Eetu Stoor/Aada Sarpola. Myös M55-sarjan voittaja saatiin selville, ja iisalmelaisten iloksi tämäkin kulta jäi kotiseuralaiselle, Ari Suikkaselle.

Sunnuntaina pelattiin lähinnä finaaleja, mutta myös MD:n jatkokaavion ottelut puolivälieristä loppuotteluun sekä MB:n välierät. Antin ja Arin kultamitalit jäivätkin sitten ainoiksi iiteeässäläisten voitoiksi, kun NC:n voitto meni Lahden Verkkopalloseuran Siiri Kakolle ja MA:n ja MB:n voittajat olivat molemmat Oulun Verkkopalloseurasta, Tommi Nissinen (MA) ja Risto Niskanen (MB). Keravan Tennisseuran Olli Leino urakoi hienosti sunnuntaina voitot molemmista sarjoistaan, MC:stä ja MD:stä, ja pelasi helteisen päivän aikana yhteensä kolme peliä edeten kaavioissaan aina loppuun asti. Rovaniemen Verkkopalloseuran Tuukka Saarelainen antoi koko kisojen viimeisessä kamppailussa MD-sarjan finaalissa oivan vastuksen Leinolle, mutta jäi tällä kertaa hopealle pelattuaan hänkin sunnuntain aikana kolme kaavion otteluaan.

M70:n lohkon ratkaiseva peli oli Karien taisto, jonka voiton vei tänä vuonna Kari Saarela 45 All Stars Oulusta. Toinen sija meni ITS:n omalle taiturille, Kari Ryhäselle.

Sunnuntain yksi huipentumista oli miesten C:n nelurin finaali, jossa vastakkain olivat Kuopion Tennisseuraa ja Puijo Tennis Teamia edustava pari Maija Koljonen/Saija Saunderson ja ykkössijoitettu Rovaniemen Verkkopalloseuran Juhani Isojärvi/Eetu Stoor. Naiset veivät nimiinsä tämän kolmen erän huikean ja taitoa täynnä olleen kamppailun, jossa kentän kokokaan ei välillä meinannut riittää pelaajien jyrkkien ja erinomaisten lyöntien hakemiselle.

ITS kiittää kaikkia pelaajia taas osallistumisesta ja mahtavista peleistä sekä katsojia kannustuksesta. Ja erityiskiitos myös Kemistä saapuneille apuri-Stolteille! Kisataan ensi vuonna sitten mahdollisesti 60-vuotisjuhlakilpailujen merkeissä!

Kuvagalleriaan lisätään kuvia palkituista.