Edustusjoukkueen sarjapelikauden avaus

22.06.2021
Maanantaina 21.6. ITS aloitti kesän kakkosdivaritaistonsa varsin myrskyisästi.

Kokkolan joukkue matkasi vieraspeliinsä Iisalmeen, ja pelien oli määrä käynnistyä Luuniemessä klo 18. Onneksi ei kuitenkaan pallopurkkeja ehditty kentillä avaamaan, kun ennennäkemätön ukkoskuuro rysähti niemen päälle ja pakotti pelaajat ja katsojat ja Miminkin sisätiloihin suojaan vaakasuoralta vesisateelta. Alle kymmenessä minuutissa kentät olivat toivottomassa kunnossa, mutta onneksi joukkueenjohtaja ja erittäin rutinoitunut kenttämestari Suikkanen ei kuitenkaan eilenkään menettänyt toivoaan. Kenttiä alettiin heti lanata ja kuivata, kunnes ensimmäinen peli päästiin aloittamaan vain noin tunnin suunniteltua myöhemmin. 

Ensimmäisenä pelattiin neluri, jolloin heti seuraavan kentän kuivuttua tarpeeksi myös kaksari saatiin käyntiin. Molempien joukkueiden kaikki pelaajat olivat siis näin kentillä yhtä aikaa. 

Make ja Okko taipuivat nelurissa tiukan loppukirin jälkeen kuitenkin 2–6, 4–6. Sanoin viereisellä kentällä hirnusyöttöjä syöttänyt A–P joutui nöyrtymään vastustajalleen 0–6, 1–6. Nelurin perään vielä kaksinpelinsä aloittaneet Okko ja Make hävisivät hekin nuorille kokkolalaispelaajille saalistaen kuitenkin muutamat, mahdollisesti loppupeleissä hyvinkin tärkeät geimit kumpikin joukkueelle. Okon ottelu oli hyvin tiukka mutta päättyi 3–6, 2–6 ja Maken 3–6, 1–6.

Kentiltä kuultua:

"Miten hyvin sitä vois pelatakaan, jos jaksaisi?" 

"Jos yritän sitä perus C-luokassa toimivaa peliä pelata, kaveri leipoo siitä heti läpi." 

"Kiva oli pelata pitkästä aikaa näin hyvää pelaajaa vastaan." 

"Olikse kolmas erä super tie-break?" 

Tällä kertaa vastassa ollut Kokkolan A-luokan kaarti oli Iisalmen karjuille liikaa. Toisella puolella yhteisikä oli ehkä 50, toisella 150.

Valmentajan kommentit:

"Keskitytään poikien kanssa treeneissä nyt ketteryyden, nopeuden ja ylipäätään liikkumisen lisäämiseen. Kakkosdivarin taso on noussut viime muistista tai sitten joukkueen taso laskenut." 

Mutta tästä vaan etiäpäin, seuraavat pelit on vieraissa Oulua vastaan 30.6. Tsemiä, ITS!